SAJ:n rodut

Tähtivaliot

TÄHTIVALIO

Ajokoirajärjestön hallitus voi myöntää TÄHTIVALION tai TÄHTIVALIO-K:n arvon. (Hallitus 6.5.2024)

Tähtivalion tai tähtivalio-K:n arvon saavuttaa ajokoira, joka ajaa käyttövalion tai kettukäyttövalion arvon saavutettuaan kaksi (2) kertaa AJOK-1 vastaavasti KEAJ-1 tuloksen yksipäiväisessä kokeessa peräkkäisinä päivinä. Koiran pitää ajaa kaksi eri kertaa peräkkäisinä päivinä ykköspalkinto, eli yhteensä neljä lisäykköstä. Sitä ennen pitää olla saavutettuna käyttövalion tai kettukäyttövalion arvo. Tähtivalion arvoon ei hyväksytä kahden viikon kokeen tuloksia.

Tähtivalion arvo anotaan hallitukselta osoitteena SAJ:n toimisto. Mukaan on liitettävä kopiot koepöytäkirjoista, jos järjestöllä ei vielä ole tulokset käytettävissään. Koiran omistajien tulee olla SAJ:n jäseniä.

Tähtivalion saaneelle annetaan SAJ:n kunniakirja. Arvoa ei merkitä rekisterikirjaan. Kaikki tähtivalion arvon saavuttaneiden koirien nimet julkaistaan vuosittain vuosikirjassa.

Suomen Ajokoirajärjestön hallitus on myöntänyt seuraavat TÄHTIVALIO -tunnustukset.

1. tähtivalio FIN KVA Korpilehdon Muska FIN37504/03D
Jari Tuovinen, Kuopio

2. tähtivalio FIN KVA Tupakallio Pomo FIN32630/99D
Jouni Kauppinen, Suonenjoki

3. tähtivalio FIN K & MVA Mulonsalon Anttu FIN34716/01A an
Pekka Nissilä, Oulu

4. tähtivalio FIN KVA Kanuunan Hitsi FIN25650/01B
Viljo Rouvinen, Vesivehmaa

5. tähtivalio FIN K & MVA Pokon Mika FIN16142/03B an
Pekka Kainulainen, Pielavesi

6. tähtivalio FIN K & MVA Prihan Sälli FIN21592/01B
Seppo Jokinen, Kerimäki

7. tähtivalio FIN KVA Sinkkiperän Lili FIN30381/97C
Heidi Oinonen, Vesanto

8. tähtivalio FIN KVA Pinja FIN41933/02
Tero Varis, Keskijärvi

9. tähtivalio FIN KVA Tiltan-Tallin Onni FIN30427/00B an
Jarmo Tanninen, Hammaslahti

10. tähtivalio FIN K & MVA Selkätien Essi FIN10020/00A
Sanna ja Jorma Kumpulainen, Forssa

11. tähtivalio FIN KVA Visa 34100/03E
Antero Keinänen, Kuopio

12. tähtivalio FIN KVA Tivakan Hilu 31268/00A
Juha Kärkkäinen, Lieksa

13. tähtivalio FIN M & KVA Alapörkän Bella 22563/04C an
Reetta ja Jari Fors, Pyhäjoki

14. tähtivalio FIN KVA Nappe 40865/03B an
Aki ja Arto Haataja, Kajaani

15. tähtivalio FIN M & KVA Mäkikallion Manta 35592/03D
Martti Heikkilä, Pyhtää

16. tähtivalio FIN KVA Korpilehdon Raikku 27935/06A an
Jussi Kananen, Varpaisjärvi

17. tähtivalio FIN KVA Tivakan Taika 34335/05A
Henri Susi, Joensuu

18. tähtivalio FIN KVA M-07 Nokikallion Haka 40983/00A
Antti Rautasalo, Kangasniemi

19. tähtivalio FIN KVA Kullanmutkan Enska 29175/99D
Kalevi Niemi, Soini ja Erkki Aho, Alajärvi

20. tähtivalio FIN & SE KVA Kalparon Taiko 28414/02A
Bengt Lindberg, Närpiö

21. tähtivalio FIN K&MVA Pirttirinteen Zena 25153/00A
Pirjo ja Aarre Tauru, Vähikkälä

22. tähtivalio FIN KVA Ajotaiturin Mira FIN21283/03A an
Ari Säisä, Vieremä

23. tähtivalio FIN KVA Patopojan Vertti FIN37149/04B
Hannu Kärhä, Tornio

24. tähtivalio FIN KVA Reetta FIN29880/02A
Veikko Puustinen, Punkaharju

25. tähtivalio FIN KVA Puskajussin Kusti FIN29473/02
Ahti Saastamoinen, Kiuruvesi

26. tähtivalio FIN KVA Hanakan Hikka FIN29798/03A
Tuomo Pesonen, Kiuruvesi

27. tähtivalio FIN KVA & MVA Länsi Lokan Sira FIN29088/03C an
Raimo Lokka, Länsi-Teisko

28. tähtivalio C.I.B. FIN KVA FIN & EE MVA MV-08 V-07 EEV-07 Juri FIN24938/03C an
Tapani Räsänen, Kämmenniemi

29. tähtivalio FIN KVA Milla FIN39883/03C an
Riina Luoma ja Marko Ketoja, Kauhava

30. tähtivalio FIN KVA Jysky 34640/04A an
Anita, Sami ja Jesse Asuintupa, Kauhava

31. tähtivalio FI KVA Pikijussin Henkka 47895/07A an
Pekka Ikola ja Sini Tenkula, Pyhäjoki

32. tähtivalio FIN KVA Meripojan Sanna 22345/08A an vanh mukaan
Jari Pekkala, Tornio

33. tähtivalio FI KVA & MVA Sisuajon Pekka 44967/04B
Patrik Kjellman, Ähtävä

34. tähtivalio FI KVA & MVA Puskajussin Eppu 35806/05D an
Pauli Sornikoski, Haapajärvi

35. tähtivalio FI KVA Riistapiiska Lordi 30957/06A an
Raimo Jäntti, Pielavesi

36. tähtivalio FI KVA Jallu 39094/04D
Heikki Levelä ja Tapani Rintala, Seinäjoki

37. tähtivalio C.I.B FI KVA Kahvanahon Lapinjätkä 43023/07A an
Marja Kuivas

38. tähtivalio C.I.B FI KVA MVA Villipuron Amanda 29761/06A an
Yrjö Schroderus, Sotkamo

39. tähtivalio FI KVA MVA Luontopolun Retu 20714/06A an
Marko Mustonen, Sotkamo

40. tähtivalio FI KVA Haukka-ahon Viivi 28136/04C an
Martti Saarinen, Korpilahti

41. tähtivalio FI MVA KVA Jokirinteen Rami 47183/07A an
Heikki ja Timo Muurinen, Aura

42. tähtivalio FI KVA Tuomipuskan Rontti 36623/08C ak
Jussi Mattila, Kauhava

43. tähtivalio FI KVA Naulakorven Asko 30567/03A an
Reijo Kuusela, Kauhajoki

44. tähtivalio FI KVA Mantamainion Iita 50349/05C
Martti Ikonen, Lapua

45. tähtivalio FI KVA MVA Alapörkän Loordi 28191/06A an
Kari Kaukonen, Mikkeli

46. tähtivalio FI KVA Kevätahon Anu FIN30605/04B an
Timo Murtonen, Tohmajärvi

47. tähtivalio FI KVA Pykäläahon Jokke FIN32685/06D an
Kari Korhonen, Sotkamo

48. tähtivalio FIN KVA Meripojan Manta FIN18105/03B an
Pasi Liikanen, Tornio

49. tähtivalio FIN KVA M-11 M-12 Hakatien Rico FIN37409/05B an
Matti ja Ville Haapaniemi, Simo

50. tähtivalio C.I.B FI MVA FI KVA EE MVA Arpan Riitu FIN33998/07A an
Jouni Leppänen, Kotka

51. tähtivalio FI KVA Riistapiiska Manta Mainio FIN34619/07A
Minna Eloranta ja Lasse Lyytikäinen, Iisalmi

52. tähtivalio C.I.B FI KVA FIN MVA EE MVA V-08 BALTV-09 Syysaamun Hemmo FIN20340/05A ak
Jari Löfman, Kouvola

53. tähtivalio FIN KVA Meripojan Miina FIN18106/03C
Pasi Liikanen, Tornio

54. tähtivalio FI KVA Kenttä Mestarin Tuisku FIN23753/07B ak
Aki ja Teijo Alatalo, Tornio

55. tähtivalio C.I.B FI KVA FI MVA Alapörkän Lady FIN29871/08C an
Reetta ja Jari Fors, Pyhäjoki

56. tähtivalio FI KVA Akon Julle FIN39590/07B an
Jarno Kaipio, Äänekoski

57. tähtivalio FI KVA Manni FIN42329/04A an
Pentti Pitkänen, Joensuu

58. tähtivalio FI & SE KVA Soipan Mosku FIN20200/06C an
Mika Aronen, Mänttä

59. tähtivalio FI KVA Karola FIN36071/04
Pauli Elomaa, Kurikka

60. tähtivalio FIN MVA FI KVA Eräkamun Valtti 28411/06B an
Unto Lukkari, Sotkamo

61. tähtivalio FI KVA FI MVA Jahti-Ukon Jore 27697/08C an
Jorma Pirnes, Haapavesi

62. tähtivalio FI KVA FI MVA Kerijussin Joona 32081/09B ak
Jouni ja Reijo Remes, Kuluntalahti

63. tähtivalio FI KVA Tärppästikun Fiinu 29950/04
Nina Tolvanen & Jesse Tolvanen, Oripää

64. tähtivalio FI KVA Jäniksenhaukun Emilia 28044/11B an
Timo Suorsa, Kajaani

65. tähtivalio FI KVA Korpilehdon Löpi 28169/08C an
Jari Tuovinen, Hiltulanlahti

66. tähtivalio FI KVA Puron Kerttu 25819/08A an
Anu ja Kauko Karhu, Nakertaja

67. tähtivalio FI KVA Salosoinnun Jilla 37196/07B
Jyri Kareinen, Ilomantsi

68. tähtivalio FI KVA MVA Hiski 58385/09B an
Osmo Tikkanen, Rääkkylä

69. tähtivalio FI KVA Luontopolun Tuuli 36458/10B an vanh mukaan
Pekka Kuittinen, Tutjunniemi

70. tähtivalio FI KVA Tanni-Onnin Roku 40673/10A an vanh mukaan
Pentti Koskinen, Kinahmo

71. tähtivalio FI KVA Ajoruhtinas 51325/09A an
Jouni Laine, Laihia

72. tähtivalio FI KVA Alapörkän Anki 28731/09A ak
Tapio Vuorenmaa, Jakkula

73. tähtivalio C.I.B FI KVA MVA MV-10-12 Hypnos Atte 43524/07B an
Sakari Poti, Laihia

74. tähtivalio M-15 FI KVA Alapörkän Fredi 55133/11B an vanh mukaan
om.Raimo Keinänen & Jari Fors, Raahe

75. tähtivalio FI KVA Reunan Rokki 27017/11B an
Aimo Suutari, Ruukki

76. tähtivalio FI KVA Pomo 46177/09A an vanh mukaan
Pertti Savia, Tampere

77. tähtivalio FI KVA Eräjätkän Akka 35175/09A an
Heli ja Juha Nieminen, Laukaa

78. tähtivalio FI KVA Kätysmäen Ella 26570/09D
Kari Berg, Naantali

79. tähtivalio FI KVA & MVA Mäkikallion Jetta 22622/07A
Martti Heikkilä, Purola

80. tähtivalio FI KVA Kononpuron Mestari 34340/08A an
Eino Karppinen, Maaninka

81. tähtivalio FI KVA Syysaamun Mierka 43262/10A
Johanna Isaksson, Rovaniemi

82. tähtivalio FI KVA & MVA Juuli 46818/10C an vanh mukaan
Simo Tolonen, Kontiolahti

83. tähtivalio POHJ & FI & NO KVA RR NMEP-14 Belger Du Nord Willy S40397/2007A
Espen Ulleberg Johannesen, Norja

84. tähtivalio FI KVA Jäniksenhaukun Lissu 27721/13B an vanh. mukaan
Timo Suorsa, Kajaani

85. tähtivalio FI KVA Karkelon Ice Man Hitsi JR 41309/11C
Viljo Rouvinen, Vesivehmaa

86. tähtivalio FI KVA Pelemans Sami FI44406/10B
Jan-Erik Stenman, Lepplax

87. tähtivalio FI KVA FI & EE & LT MVA Puskajussin Jesse FI33475/12B an vanh mukaan
Joni Miilumäki, Nurmo

88. tähtivalio FI KVA Jahti-Ukon Julius FI44663/10C an vanh mukaan
Juhani Rintakangas, Kauhava

89. tähtivalio FI KVA Patopojan Ella FI36178/12A an
Jaakko Ellala, Ii

90. tähtivalio FI KVA MVA Luolavaaran Lissu FI44163/13A an vanh muk
Osmo Tikkanen, Rääkkylä

91. tähtivalio C.I.T FI KVA MVA ALAPÖRKÄN NATALIA FI45120/14A an vanh mukaan
Jari Fors, Pyhäjoki & Sauli Tuikka, Kälviä

92. tähtivalio FI KVA Eräjätkän Härski FI42596/14C ak
Antti Haataja, Kajaani

93. tähtivalio FI KVA Meripojan Jura FI31708/12A an vanh mukaan
Kimmo Siuruainen, Rovaniemi

94. tähtivalio FI KVA Riihen Ali FI19066/12B/B ak
Raimo Kansanen, Varkaus

95. tähtivalio FI KVA MVA Matkon Friidu FI26904/13B/B
Pekka Schroderus, Sotkamo

96. tähtivalio FI KVA-AJOK Eräjätkän Rambo FI28738/17A/A 0/0 ak
Karoliina Mehtonen, Vieremä

97. tähtivalio FI KVA M-21 Arialin Ajatus FI25938/15C/B 0/0
Arto ja Ari Hentilä, Kuusamo

98. tähtivalio FI KVA & MVA Jahtiparin Töhö FI50863/15A/A 0/0 ak
Jouni, Emma ja Reijo Remes, Sotkamo

99. tähtivalio FI KVA Jäniksenhaukun Viola FI48065/15B/A 0/0 an vanh mukaan
Jarmo ja Laila Turunen, Esa Turpeinen, Kajaani

100. tähtivalio FI KVA Ajotaiturin Sävel FI25330/15A/A 0/0 an vanh mukaan
Ari Säisä, Kurenpolvi

101. tähtivalio FI KVA-AJOK FI & SE MVA Räntäaamun Alli FI28205/19C/C 2/2 an vanh mukaan
Timo-Janne Koistinen, Sotkamo

102. tähtivalio FI MVA & KVA-AJOK Sisuajon Ursus FI50295/15B/B 0/0 an
Patrik Kjellman, Ähtävä

103. tähtivalio FI KVA-AJOK Tuomaalan Iltatähti FI19625/20A/A 0/0 an vanh mukaan Mustonen Marko & Mustonen Sirpa, Sotkamo

104. tähtivalio FI KVA-AJOK Pelkkikankaan Allu FI32822/17C/B 0/1 an
om. Risto Ervasti , Oulu

KETTUTÄHTIVALIO

1. Tähtivalio-K KK-10 FIN KVA-K Sabrina 21672/05
Tero Anttila, Oksakoski

2.Tähtivalio-K KK-09 FI MVA FI KVA-K Akon Late 26557/06A an
Alpo Hyttinen, Oulu

3. Tähtivalio-K FI KVA-K Likka FIN26029/04
Marko Lehto, Lappajärvi

4. Tähtivalio-K FIN MVA FI KVA-K Arsi 49729/05B an
Janne Kimari, Mikkeli

5. Tähtivalio-K FIN KVA-K Veeti 34433/06C an
Henri Arvola, Eura

6. Tähtivalio-K FIN KVA-K KK-11 Ajoketun Hippa 35523/01 an
Jari Virta, Kokemäki

7. Tähtivalio-K FIN KVA-K Loukasmäen Miska 42502/08 ak
Juhana Simolin, Rusko

8. Tähtivalio-K FIN KVA-K Legaatin Pluto 43900/04
Jyrki Leiko, Riihikoski

9. Tähtivalio-K 29. tähtivalio FIN KVA FI KVA-K Milla 39883/03C an
Riina Luoma ja Marko Ketoja, Kauhava

10. Tähtivalio-K FI KVA-K Mässäkänmäen Tipsu 35530/07A
Arttu Ristiharju, Kiikka

11. Tähtivalio-K FI KVA-K Karika Takko 40568/09A an
Antti Mattila, Raussila

12. tähtivalio-K FI KVA-K Raja-alhon Sulo 49856/11B an
Juhana Simolin, Tortinmäki

13. tähtivalio-K FI KVA-K Lissu 45737/12C
Marko Lehto, Vimpeli

14. tähtivalio-K FI KVA-K KK-15 Ruunajoen Martta 43505/12A
Ari Pölönen, Puumala

15. tähtivalio-K FI KVA-K Haka-Ahon Wallu 45826/11A an
Joni Kumpusalmi, Suonenjoki

16. tähtivalio-K FI KVA-K Lalli 45302/11C
Roland Sundfors & Marko Lehto, Kruunupyy

17. tähtivalio-K FI KVA-K Mantamainion Taika FI28904/11C
Anita ja Sami Asuintupa, Kauhava

18. tähtivalio-K FI KVA-K & MVA KK-17-21 VIIKKINEVA HUMU FI50156/12A/A 0/0 an vanh. mukaan
Leena Kujala, Mikko Mäkipelkola ja Esko Puhto

19. tähtivalio-K FI KVA-K Kettupekon Ronia FI43119/15A/A 0/0 an vanh mukaan
Jarkko ja Jari Ylesmäki

20. Tähtivalio-K FI MVA & KVA-K Jekku FI40733/14A/A 0/0 an
Marko Levonen

21. Tähtivalio-K FI KVA-KEAJ Kettu-Pekon Patu FI47789/16B/B 0/0 an
Matti Laurila

22. tähtivalio-K FI KVA-K KK-22 Viipyketun Kelmi Kettukoira FI21365/17B/B 0/0 ak
Juhana ja Konsta Simolin