| Hallitus ja toimikunnat | Maakunnalliset ajokoirayhdistykset | Säännöt | Koulutustoimikunta tiedottaa |
| Kenneltoiminta |
SAJ-FSK:n alaisten koirien valinta edustustehtäviin
Järjestön hallitus hyväksynyt 7.8.2003
Yleistä
* Eurooppa Pokaalikilpailuun nimetään yksi koira, maaotteluun ja rodunmestaruusotteluun kolme koiraa. Varakoiria nimetään tarpeen mukaan.
* Koiran ikä on oltava alle kymmenen vuotta edustustehtäväkokeessa.
* Koiran on oltava lonkkakuvattu.
* Koira saa samana vuonna osallistua vain yhteen edellä mainittuun edustustehtävään.
Eurooppa Pokaalikilpailut
Edustajaksi nimetään Kilpa-ottelussa parhaiten sijoittunut kaksoisvalio. Jos Kilpa-otteluun ei osallistu yhtäkään kaksoisvaliota, nimetään edustajaksi parhaan sijoituksen saanut kaksoisvalio Kilpa-ottelun lohkojen valintakokeissa.
Jos useammalla koiralla on sama pistemäärä, nimetään kilpailuun se koira, jolla Kilpa-ottelussa on korkein ansiopisteiden yhteismäärä. Kilpa-ottelun lohkojen valintakokeesta nimetään se koira, jolla on korkein pistemäärä lopputuloksena.
Rodunmestaruusottelu
Edustajiksi nimetään Kilpa-ottelun lohkojen valintakokeiden voittajat Kilvan sijoitusten perusteella. Kolme ensimmäistä koiraa nimetään varsinaiseksi ja neljänneksi sijoittunut varakoiraksi.
Jos useammalla koiralla on sama pistemäärä, nimetään kilpailuun se koira, jolla on korkein ansiopisteiden yhteismäärä. Jos vielä tämänkin jälkeen on tasatulos, ratkaistaan nimeäminen arvalla.
Maaottelu
Maaotteluedustajiksi nimettävien koirien tulee olla käyttövalioita. Edustajat nimetään piirinmestareista Kilpa-ottelun sijoitusten mukaisessa järjestyksessä. Mikäli Kilpa-otteluun ei pääse kolmea piirinmestaria, nimetään Kilpa-ottelun lohkojen valintakokeissa parhaiten sijoittuneet piirinmestarit. Jos useammalla koiralla on sama sijoitus, nimetään se koira, jolla on korkein lonkkaindeksiluku.
Jos SAJ:n alainen joku muu ajokoira kuin suomenajokoira voittaa piirinmestaruuden, se nimetään maaotteluun vaikka ei osallistukaan Kilpa-ottelun valintakokeisiin. Nimettävän koiran on oltava käyttövalio.
