Jalostusmenetelmiä

Jälkeläisarvostelu on vanhempien periyttämiskyvyn varmin selvittäjä ja siten yksilönvalinnan paras perusta. Kun vierassiitoksessa käytetään toistensa kaltaisia riittävän korkeatasoisia yksilöitä, joilla on periyttämiskykyä, on hyvät mahdollisuudet päästä toivottuun tulokseen. Se on käyttökelpoinen vaihtoehto rodun jalostuksessa silloin, kun isät ja emät ovat vähintäänkin rodun keskitasoa kohottavia.

Sukusiitoksessa paritetut koirat ovat toisilleen läheisempää sukua kuin rodun yksilöt keskimäärin. Siihen perustuen kuinka läheisiä sukulaisia ne ovat keskenään, voidaan erottaa:

• läheisin sukusiitos
• läheinen sukusiitos sekä
• etäinen sukusiitos.

Jokaisessa koirarodun yksilössä on olemassa resessiivisiä eli piileviä perintötekijöitä, jotka tulevat ilmiasuun, kun jälkeläinen perii tekijän molemmilta vanhemmiltaan. Peittyvät geenit voivat tulla yksilön fenotyypissä (ilmiasu) näkyviin vain silloin, kun ne esiintyvät yksilössä kaksinkertaisena eli homotsygoottisena.

Sukusiitoksen merkitys on siinä, että se lisää homotsygotiaa, samaperintäisyyttä. Sillä pyritään tekemään hyvät ja toivotut geenit kaksinkertaisiksi, jolloin niiden aiheuttamat ominaisuudet, silloinkin kun ne ovat resessiivisiä eli piileviä, tulevat ilmiasuun. Lisäksi yksilön homotsygotia eli samanperintäisyysaste lisää todennäköisyyttä, että se periyttää ominaisuuksiaan jälkeläisiinsä.

Sukusiitoksessa myös ei-toivottuja ominaisuuksia aiheuttavat resessiiviset geenit kahdentuvat ja viat tulevat tällöin ilmi. Tämän onkin sukusiitoksen toinen suuri merkitys. Voidaan tutkia sukusiitoskoiran perimää piilevien vikojen ja sairauksien suhteen ja se mahdollistaa haitallisten geenien karsimista pois koirakannasta.

Sukusiitoksen käyttäminen vaatii suurta harkintaa, asiantuntemusta ja voimakasta jälkeläiskarsintaa. On myös todettava, että sukusiitos ei luo varsinaisesti mitään uutta, vaan pikemminkin pyrkii vakiinnuttamaan haluttua jo olemassa olevaa.

Linjasiitoksella, joka on yksi sukusiitoksen muoto, tarkoitetaan sitä, että joku useimmiten hyvä koira tai hyvä periyttäjä esiintyy useampia kertoja sukutaulussa. Sillä pyritään hyvän periyttäjän (kantaemän tai -isän) ominaisuuksien säilyttämiseen rodussa. Samalla sukusiitoshaittoja pyritään välttämään pitämällä sukusiitosasteet riittävän alhaisina.

Sukusiitosta tai linjasiitosta käyttäessä voi alkaa esiintyä sukusiitoshaittoja, mm:

• elinvoiman eli heteroosin lasku, joka ilmenee suvun yksilöiden koon pienenemisenä, pentuekoon pienenemisenä ja hedelmällisyyden heikkenemisenä
• sukulinjassa olevien luonnevikojen lisääntyvä esiintuleminen
• väistyvästi eli resessiivisesti periytyvien vikojen ja sairauksien (esim. purentaviat, hännän nikama-vika, ataksia, dysplasia, atopia) lisääntyvä esiintuleminen.

Em. sukusiitoshaittojen lisääntymisen estämiseksi tulee sukusiitosta käyttää varsin harkiten. Ensiarvoisen tärkeää on myös, että rodun geenipooli, ts. perintötekijämateriaali säilyy riittävän suurena. Tästä syystä rodussa, jossa geenipooli ei ole laaja, on sukusiitosta pyritty välttämään.

Ryhmäjalostuksessa rotu tai osa siitä jaetaan ryhmiin, joiden sisällä jalostusta harjoitetaan. Tällöin automaattisesti ryhmien sisällä syntyy sukusiitosta. Käyttämällä silloin tällöin uroksia toisista ryhmistä vältytään voimakkaalta sukusiitokselta ja sen haitoilta.

Risteytys tarkoittaa sitä, että käytetään jalostavana rotuna vierasta rotua tai muodostetaan uusi rotu risteyttämällä useita rotuja keskenään. (Ei ole käytetty suomenajokoiralla rotukirjan sulkeuduttua.)

Suku-/linjasiitoksen ja vierassiitoksen vuorottelu

Ns. matador-siitos Ajoittain jokin hyvin menestynyt siitosuros nousee ns. muotiuroksesi, jolloin sen tuottamien jälkeläisten määrä kasvaa kovin suureksi rodun kannalta. Tässä matador-siitoksessa piilevä vaara on siinä, että se pienentää aina rodun perinnöllistä vaihtelua, ts. geenipoolia. Jos vielä käy niin onnettomasti, että siitokseen paljon käytetty uros sattuu kantamaan jotain piilevä vikaa tai sairautta perimässään, niin tällöin vika tai heikkous leviää nopeasti laajalti koko rotuun.

Uroksen valintaa ohjaavia tekijöitä

• Uroksen periyttäminen - jälkeläisarvostelu - uroskortistot - uroksen ja sen jälkeläisten dysplasiastatus.
• Uroksen ns. BLUP-indeksi
• Uroksen pentuesisarukset - onko pentueessa muita käyttövalioita, VOI1 -ajaneita, AVO1 -ajaneita jne
• Uroksen polveutuminen - “sukutaulu”
• Uroksen ilmiasu - minkä tasoinen itse käyttöominaisuuksiltaan
• Rakenteelliset ja ulkomuoto-ominaisuudet jälkeläisillä “suvussa”, uroksessa itsessään

Siitosurosta valittaessa ovat tärkeitä yllämainittujen perusperiaatteiden lisäksi: uroksen “sopivuus” astutettavalle nartulle uroksen emälinja - vähintään kolme sukupolvea taaksepäin uroksen jälkeläisten, emälinjan, isäurosten ja uroksen itsensä paljaanmaan ajotaito jälkeläisten ja uroksen itsensä pitkä käyttöikä uroksen mahdollisesti periytyvät sairaudet ja viat (luonneviat, nikamaviat, purentaviat, dysplasia, atopia) mahdollisimman vähäiset

Hyvälläkään sukutaululla ei ole arvoa, jos koira on huono. Onnistumisen edellytyksenä on aina hyvät siitosyksilöt. Siis astuttakaamme käyttöominaisuuksiltaan ja periyttämiskyvyltään hyviä narttuja hyvillä uroksilla; silloin koko rotua ajatellen ajan myötä pääsemme yhä parempiin tuloksiin.